Oppikirjakielelle tyypillistä

Mikä tekee oppikirjakielestä niin vaikeaa?

Oppikirjakieli ei ole vaikeaa vain monikielisille oppilaille vaan usein myös suomenkielisille oppilaille. (Moniin kirjasarjoihin on tosin nykyään saatavissa rinnakkainen, erityisopetukseen tarkoitettu E-kirja, joka saattaa soveltua "pääkirjaa" paremmin oppilaille, joilla on haasteita suomenkielisen oppikirjatekstin kanssa.) Monikieliset oppilaat joutuvat kuitenkin usein opiskelemaan suomeksi sellaisessa kielenoppimisen vaiheessa, jossa arkitilanteissa selviytyminenkin on vielä iso haaste. Oppikirjatekstien vaatima strateginen lukutaito sekä abstrakti kieli voi tuolloin olla ylivoimaisen vaikeaa.

Oppikirjatekstin hahmottaminen saattaa olla hankalaa monestakin syystä:

• kuvitus ei välttämättä aina tue kirjoitettua tekstiä eikä siten toimi apuna sen ymmärtämisessä
• tekstien aiheet ja tehtävänannot on toisinaan heikosti linkitetty oppilaan aiempiin tietoihin ja kokemuksiin
• teksteissä on pyritty tiiviyteen ja kaikki "löysä" teksti on karsittu pois - siksi
• sisällöt eivät rakennu prosesseiksi vaan väitteiden luetteloiksi
• tekstit painottuvat käsitteiden määrittelylle: tavoitteena on opettaa termejä - usein teksti koostuukin peräkkäisistä käsitteistä ja niiden määritelmistä
• monimutkainen sisältöasia selitetään hyvin abstraktisti
• tekstien sanasto on hyvin abstraktia
• ei käytetä paljon konkreettisia ja toiminnallisia perusverbejä vaan niiden abstrakteja synonyymeja 
  • esim. tehdä > muodostaa, tuottaa, kehittää...
             sanoa > todeta, mainita, väittää, huomauttaa...
• tavallisimpia verbejä ovat usein olla, toimia, muodostaa, tarkoittaa, sanoa, nimittää, kutsua joksikin, luokitella, tarkastella, jaotella, jakaa, vaikuttaa, aiheuttaa, kehittyä, tapahtua, liittyä johonkin, riippua jostakin, johtua jostakin...
• paljon taajaan esiintyviä "yleissanoja", jotka käytöltään muistuttavat pronomineja:
  aine, alue, paikka, tapahtuma, ilmiö, tekijä, vaikutus, kohde, menetelmä